Erilainen vuosi 2020

Suomen Internet-yhdistys ei ole poikkeus. Koronan vaikutukset osuivat myös meidän omaan toimintaamme, niin kuin koko muuhunkin yhteiskuntaan. Vuoden alun hienot suunnitelmat tälle vuodelle osoittautuivat kevään ja viimeistään alkusyksyn aikana mahdottomiksi toteuttaa. Mutta ehkä tämä on hyvä hetki uudistumiselle.

Yhdistyksemme merkittävin vuosittainen tapahtuma, Finnish Internet Forum, ehti toteutua vain esitapahtuman eli internet of Food -seminaarin osalta, mutta itse päätapahtuma päätettiin siirtää syksyyn – mikä sekin osoittautui alkuperäisessä fyysisessä muodossaan mahdottomuudeksi. Meidän internetin ammattilaisten tulee kuitenkin ottaa tämä enemmänkin haasteena kuin esteenä. Mehän juuri vannomme digitalisaation nimiin! Emmekö näin teekin? Tästä näkökulmasta Finnish Internet Forumin jättäminen järjestämättä vain sen takia ettemme voi kokoontua samaan huoneeseen yhtäakaa, on melkoisen osaamistamme aliarvioivaa. Keksikäämme siis jotain digitaalista tilalle!

FIF on kuitenkin vain se näkyvin muutos yhdistyksen järjestämissä vuosittaisissa tilaisuuksissa. Myös kaikki muutkin pienemmät tilaisuudet on jätetty järjestämättä tänä vuonna odotellessamme aikoja  parempia. Tällä hetkellä tällaiset normaaliajat, jolloin voimme tavata toisiamme turvallisesti ja vapaasti, näyttävät kuitenkin vielä antavan odottaa itseään, eikä yhdistyksen toiminnan tule lamautua tästä syystä. Me olemme internet-yhdistys ja meillä on kaikki edellytykset kehittää toimintaamme myös digitaalisessa maailmassa.

Vuosi 2020 on sinäänsä ollut jo kehittymisen vuosi yhdistyksellemme, sillä olemme onnistuneet luomaan toimivat puitteet hallituksen etäkokouksille, järjestämään yhdistyksen jäsenkokouksen virtuaalisena ulkopuolisine puhujineen ja muuttamaan yhdistyksen sääntöjä, jotka myös jatkossa mahdollistavat jäsenkokouksiin osallistumisen etänä.

Kaikki ideat uudenlaisesta toiminnasta virtuaalisessa digitaalisessa maailmassa – eli internetissä – ovat tervetulleita!

Juhani Juselius

pj

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *